Yritys

Tavoitteemme on omalta osaltamme huolehtia siitä, että hoitamamme kiinteistöt ja kaupunkiympäristö ovat kuntalaisille turvallisia, hyvin hoidettuja ja viihtyisiä paikkoja asua ja elää.

Imatran Kiinteistö- ja Aluepalvelu Oy on vuonna 2011 perustettu Imatran kaupungin omistama osakeyhtiö. Tuotamme infra- ja kiinteistöalan palveluja pääasiassa Imatran kaupungille ja Imatra-konsernin eri yhtiöille. Toimintamme perustuu Imatran kaupungin ja kaupunkikonsernin yhtiöiden kanssa tehtyihin keskinäisiin sopimuksiin palvelujen tuottamisesta.

Monialainen toimintamme vaatii laajaa osaamista ja osaavia ja motivoituneita ihmisiä tekemään töitä yhtiössämme. Palveluksessamme työskentelee vakituisesti noin 70 henkilöä, jonka lisäksi työllistämme kausityöntekijöitä etenkin kesäaikana.

Käytämme myös aliurakoitsijoita erikoisosaamista vaativissa töissä sekä koneurakoitsijoita täydentämään oman konekalustomme kapasiteettia.